Jääkiekon kyläsarja käynnissä.
http://jaakiekonkylasarja.fi/
Tervetuloa mukaan kannustamaan!
ASIOINTITAKSIPALVELU ALOITTAA TOIMINNAN
Tiistaina 15.11. alkaa Vuohijärveltä asiointitaksi Valkealaan, ja paluukyyti myös. Samainen reitti palvelee myös Anttilan alueen asukkaita. Reitti ajetaan tiistaisin, mutta ainakin aluksi vain koulupäivinä. Tarkoitus on järjestää niin, että myös kesällä palvelu pelaisi.
Mikä on asiointitaksi?
Asiointitaksi on kaikille avoin joukkoliikennepalvelu, jossa asiakas maksaa matkastaan linja-autolipun hinnan. Palvelu mahdollistaa viikoittaisen asioinnin esimerkiksi kaupassa. Tavalliseen linja-autoon verrattuna asiointitaksissa asiakas saa yksilöllisempää palvelua. Aikataulut voidaan osin sopia asiakkaiden tarpeiden mukaan ja ne mahdollistavat pienet poikkeamiset ajoreitiltä ja kuljettaja avustaa tarvittaessa kantamusten kanssa. Tiedustele kuljettajalta myös mahdollisuutta rollaattorin ja pyörätuolin kuljettamiseen.
Kyyti tilataan soittamalla kuljettajalle viimeistään edellisenä iltana klo 20. Kyytiin voi nousta mistä tahansa reitin varrelta, jossa auton pysäyttäminen on turvallista. Tarvittaessa auto voi myös tehdä pienen poikkeaman reitiltä ja noutaa asiakkaan lähempää kotia.
Ainakin alussa olisi hyvä, jos asiakkaat soittaisivat kuskille, että ovat tulossa vaikka periaatteessa reitin varrelta pääsee kyytiin, kunhan vain on paikassa, jossa liikenneturvallisuus ei vaarannu. Käytännössä asiointitaksit toimivat pitkälti niin, että kuskit tuntevat ja tietävät asiakkaat ja esimerkiksi edellisellä viikolla sovitaan, että ensi viikolla taas tullaan. Puhelinsoitto ei ole itseisarvo, mutta käytännön toimintaa helpottaa, jos Lisätietoa ja kuljetustilaukset: Autoyhtiöt K. Väisänen puh. klo 08.00-16.00 0500 250 578 ja klo 16.00 jälkeen puh. 05 386 0460
|
Meno |
Paluu |
|
Vuohijärvi |
09:15 |
12:00 |
|
Anttila |
09:25 |
11:50 |
|
Multamäki |
X |
X |
|
Valkeala |
09:40 |
11:30 |